Sulasolin Helsingin piiri ry:n säännöt

NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

 

 

Yhdistyksen nimi on Sulasolin Helsingin piiri r.y., sen kotipaikka on Helsinki ja kieli on suomi.

 

Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä piiri, ja SULASOL, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y.:stä käytetään nimeä SULASOL.

 

JÄRJESTÖLLINEN ASEMA JA TOIMINTA-ALUE

 

 

Piiri on itsenäinen yhdistys, joka avustaa ja tukee SULASOLia sen tarkoituksen toteuttamisessa. Piirin toiminta-alue on Helsingin kaupunki.

 

TARKOITUS JA TOIMINTA

 

 

Piirin tarkoituksena on toimia jäsentensä välisenä yhdyssiteenä, herättää kiinnostusta musiikkiin ja tukea musiikkitoiminnan alueellista kehitystä.

 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi piiri avustaa ja tukee jäseniään näiden musiikkitoimintaan liittyvissä asioissa, tekee alueellista musiikin kasvatus-, neuvonta-, valmennus- ja opetustyötä, järjestää jäsentilaisuuksia, yhteisesiintymisiä sekä laulu- ja soittojuhlia, kehittää yhteistoimintaa musiikkijärjestöjen kanssa, avustaa SULASOLia alueelliseen hallintoon liittyvissä tehtävissä, osallistuu niiden valtakunnallisten tapahtumien toteuttamiseen, jotka SULASOL tai siihen kuuluvat musiikkiliitot järjestävät piirin alueella sekä on yhteydessä viranomaisiin tehden esityksiä sekä antaen ja välittäen lausuntoja.

 

 

Hankittuaan asianomaisen luvan, piiri voi toimintansa tukemiseksi järjestää keräyksiä ja arpajaisia, hankkia varoja myymällä jäsen- ja huomionosoitustuotteita ja harjoittamalla alaansa liittyvää kustannus- ja julkaisutoimintaa sekä ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Piiri voi omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä perustaa ja hallinnoida rahastoja.

 

JÄSENET

 

 

Piirin varsinaisiksi jäseniksi piirihallitus voi hyväksyä kaikki sen alueella toimivat SULASOLin jäsenyhdistykset.

 

Piirin kannattajajäseneksi piirihallitus voi hyväksyä henkilön tai oikeustoimikelpoisen yhteisön.

 

Kannattajajäsenellä on piirikokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.

 

Piirin jäsen voi erota ilmoittamalla siitä kirjallisesti piirihallitukselle. Piirihallitus voi erottaa jäsenen, joka huomautuksista huolimatta toimii vastoin piirin tarkoitusta tai jättää piirin sääntöjen määräämät velvoitteet suorittamatta.

 

 

Piirin kunniapuheenjohtajana voi olla yksi henkilö kerrallaan.

 

Piirikokous voi kutsua kunniapuheenjohtajaksi henkilön, joka on erittäin ansiokkaasti toiminut piirin puheenjohtajana. 

Piirin kunniajäseneksi voi piirihallitus kutsua henkilön, joka on toiminut erittäin ansiokkaasti piirin tarkoitusperien hyväksi. Näiden päätösten on oltava yksimielisiä. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä on piirikokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.

 

MAKSUT JA VELVOITTEET

 

 

Varsinainen jäsen suorittaa piirille henkilöjäsenmääräänsä perustuvan jäsenmaksun, jonka piirin syyskokous vuosittain määrää.

 

Kannattajajäsen suorittaa piirille piirihallituksen vuosittain määräämän kannattajajäsenmaksun.

 

Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

 

TOIMIELIMET

 

 

Piirin toimielimet ovat piirikokous ja piirihallitus.

Piirihallitus voi lisäksi asettaa toimikuntia eri tehtäviin.

 

PIIRIKOKOUS

 

10§

 

Vuosittain järjestetään kaksi (2) varsinaista piirikokousta, kevätkokous maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa.

 

Kevätkokouksessa:

 

esitetään kertomus piirin edellisen vuoden toiminnasta,

tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto,

vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille, 

käsitellään muut piirihallituksen esitykset sekä asiat, jotka piirin jäsen on kirjallisesti ennen alkaneen vuoden tammikuun viidettätoista (15) päivää esittänyt kevätkokouksen käsiteltäväksi.

 

Syyskokouksessa:

 

hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio,

päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksun suuruus, hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden korvaukset ja palkkiot,

päätetään piirihallituksen jäsenten lukumäärä,

valitaan piirihallituksen puheenjohtaja ja jäsenet sekä yksi (1) tilintarkastaja, yksi (1) toiminnantarkastaja ja heidän varahenkilönsä seuraavaksi kalenterivuodeksi,

käsitellään muut piirihallituksen esitykset sekä asiat, jotka piirin jäsen on kirjallisesti ennen kuluvan vuoden syyskuun viidettätoista (15) päivää esittänyt syyskokouksen käsiteltäväksi.

 

Ylimääräinen piirikokous pidetään piirihallituksen kutsusta, milloin piirihallitus pitää sitä tarpeellisena tai milloin yksi kymmenesosa (1/10) jäsenistä sitä kirjallisesti piirihallitukselta pyytää määrätyn asian käsittelemiseksi.

 

11§

 

Jokaisella piirin varsinaisella jäsenellä on oikeus lähettää yksi (1) edustaja kutakin alkavaa kahtakymmentäviittä (25) yhdistyksen henkilöjäsentä kohti. Kullakin edustajalla on yksi (1) ääni. Edustaja voi kuitenkin valtakirjalla käyttää koko yhdistyksensä äänimäärää. Edustajan tulee olla edustamansa jäsenyhdistyksen jäsen.

 

12§

 

Piirikokous kutsutaan koolle ilmoittamalla siitä kirjeitse tai sähköpostitse jokaiselle piirin varsinaiselle jäsenelle sekä kannattajajäsenille, kunniapuheenjohtajalle ja kunniajäsenille vähintään kymmentä (10) vuorokautta ennen kokousta. Kokouskutsun yhteydessä on lähetettävä piirikokouksen asialista.

 

PIIRIHALLITUS

 

13§

 

Piirihallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä kuudesta kahteentoista (6–12) jäsentä. Piirihallituksen toimikausi on yksi kalenterivuosi.

 

Piirihallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä

 

kutsuu itselleen sihteerin ja taloudenhoitajan. Piirihallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

 

Kokouskutsu on toimitettava piirihallituksen jäsenten tietoon vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.

 

Kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla.

 

14§

 

Piirihallitus johtaa piirin toimintaa lain, näiden sääntöjen ja piirikokousten päätösten mukaisesti.

 

Piirihallitus kutsuu koolle piirikokoukset ja valmistelee niissä käsiteltävät asiat.

 

Piirihallitus tekee kertomuksen piirin toiminnasta ja  tilinpäätöksen edelliseltä vuodelta, toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavalle vuodelle,

piirikokoukselle esityksen piirin laulu- ja soittojuhlista,

piirikokoukselle esityksen kunniapuheenjohtajan kutsumisesta,

esityksen SULASOLin liittohallitukselle piirin jäsenten palkitsemisesta tai SULASOLin merkkiohjesäännön mukaisista huomionosoituksista.

 

Piirihallitus valitsee piirin edustajat eri yhteisöihin, toimikuntiin ja kokouksiin sekä kutsuu piirin kunniajäsenet.

 

Piirihallitus toimittaa SULASOLille vuosittain sen pyytämät tiedot piirin toiminnasta.

 

Piirihallitus antaa ja välittää lausuntoja piiriä ja sen jäseniä koskevissa asioissa. Piirihallitus myöntää piirin merkkiohjesääntöjen mukaiset tunnustukset.

 

NIMEN KIRJOITTAMINEN

 

15§

 

Piirin nimen kirjoittavat piirin puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä piirihallituksen jäsenen tai piirihallituksen siihen oikeuttaman henkilön kanssa.

 

TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUS

 

16§

 

Piirin tilit päätetään kalenterivuosittain ja jätetään helmikuun viidenteentoista (15) päivään mennessä tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan tarkastettavaksi. Tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan on helmikuun viimeiseen päivään mennessä annettava lausunto piirihallitukselle.

 

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

 

17§

 

Näitä sääntöjä voidaan muuttaa piirikokouksen päätöksellä. Asiasta on ilmoitettava kokouskutsussa ja muutoksen on tullakseen hyväksytyksi saatava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

 

PIIRIN PURKAMINEN

 

18§

 

Jos piiri ehdotetaan purettavaksi, on asia käsiteltävä sitä varten koolle kutsutussa piirikokouksessa ja ehdotuksen on tullakseen hyväksytyksi saatava vähintään viisi kuudesosaa (5/6) annetuista äänistä. Tämä päätös on muuttumattomana vahvistettava vähintään samalla ääntenenemmistöllä seuraavassa varsinaisessa piirikokouksessa. Jos piiri purkautuu, on sen varat käytettävä musiikinharrastuksen edistämiseen piirin alueella viimeisen piirikokouksen päättämällä tavalla.

 


Säännöt on hyväksytty Sulasolin Helsingin piiri r.y.:n syyskokouksessa 26.11.2014. Säännöt rekisteröity 1.9.2015.